DSC_1177.jpg
 

Meistä

Paimensaaressa jalostetaan koiria pienimuotoisesti. Takana on yksi pentue. Tavoitteena on jalostaa rodunomaisia ja terveitä shelttejä. Rodun vahvuus on monipuolisuudessa, pienessä koossa ja paimennusvietissä. Niistä on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa. 

Olen suorittanut joitakin vuosia sitten Kennelliiton kasvattajakurssin. 

 
DSC_0162_edited.jpg
 
 
Search

Mustikassa

Suokon yksi kesän kohokohdista on mustikoiden etsiminen metsästä. Sää oli sopivan viileä ja tuulinen. Mustikoitakin löytyi. Jo kolmen...

Suokko leikittää pentuja

Viikonloppuna ja tänään kukin pentu pääsi vuorollaan ja pareittain metsäretkelle. Koiraemo kouluttaa hauskalla tavalla pentujaan.

Ulkona on kivaa

Tänään veimme pennut ulos. Pennut hurmioituivat aurinkoisesta säästä. Hippaleikkien jälkeen uni maittoi tovin leikkimökissä.

Pennut kehittyvät hurjaa vauhtia

Tässä kaksi Suokon ja Kevinin pentua kolmen viikon ja kolmen päivän ikäisinä. Pennut leikkivät keskenään, jonka jälkeen torkahtelevat....

Hyvää koiranpäivää 24.4

Pentujen silmät avautuivat pari päivää sitten. Osa pennuista tepastelee reippaasti, joten leppoisat kevätpäivät alkavat olla takana....

Pennut viikon ikäisinä

Kaikki neljä ovat kasvaneet hyvin. Tuhinaa ja touhua riittää. Myös Suokko on päässyt hengähtämään pentujen nukkuessa.

Pennut syntyivät 12.4.2021

Suokon ensimmäinen pentue - Kevätyö on syntynyt. Kaikki pennut olivat yli 200 g syntyessään ja voivat hyvin. Ennakoin, että pennut...